11.04.2025 - 08:00
KOLMAS KOHTAAMINEN: GULLS vs VILPAS (2-0)
Korisviikko huipentuu tänään Töölössä käytävään välierien kolmanteen kohtaamiseen. Kotijoukkue Seagulls on onnistunut ottamaan tämän sarjan komentoonsa otteluvoitoin 2-0. Finaalipaikan lunastamiseksi vaaditaan vielä kaksi voittoa, jonka eteen on tehtävä paljon töitä. Vilpas tulee olemaan entistä sisuuntuneempi ja Gulls-miehistön tulee olla jälleen valmiina uuteen haasteeseen kotiyleisönsä edessä.
Tämä välieräsarja polkaistiin käyntiin viime lauantaina tällä samaisella näyttämöllä. Seagulls oli avausottelussa tyly isäntä vieden vahvan esityksen päätteeksi voiton lukemin 98-76. Tiistaina olikin jo Lokkien vuoro liitää kohti Salohallia, jossa joukkueiden välillä nähtiin huomattavasti tasaisempi vääntö.. Seagulls onnistui avaamaan ottelun jälleen vahvasti vieden avauskympin lukemin 17-27.
Turvalliselta tuntunut johtoasema piti aina toisen neljänneksen puoliväliin saakka, kunnes Vilppaan Amin Adamu osoitti oman vaaralisuutensa pussittaen kaksi kovaa kolmen pisteen heittoa peräjälkeen ja päätti hurmiollisen minuuttinsa vielä riistoon, joka avasi hänelle tien todelliseen momentum-donkkiin. Vain seitsemän sekuntia myöhemmin Samu Adler pussitti jälleen yhden vaativan kolmen pisteen heiton lisää taululle ja näin Vilpas oli jälleen mukana ottelussa ottaen selkeästi kuskin paikan. Toinen kymppi päättyi lopulta Vilppaan hyväksi 35-18 ja puoliaikasummeri soi Seagullsin kannalta hyvään aikaan ottelun ollessa jo lukemissa 52-45 kotijoukkueen hyväksi.
Puoliajalta kentälle saapui selkeästi shokista toipunut Seagulls ja puolustuksen intensiteetti palasi jälleen vaadittavalle tasolle. Puoliajan alun korien jälkeen Vilppaan pistetehtailu katkesi ja Lokit onnistuivat kaventamaan kori korilta kymmenessä pisteessä käyneen eron tasoihin ja hiljalleen liitämään takaisin ottelun johtoon. Tästä johtoasemasta Seagulls ei enää luopunut ja ottelun päätössummerin soidessa taululla komeilivat loppulukemat 84-97.
Seagullsin illan tehomiehinä kunnostautuivat hurjan tupla-tuplan ansainnut Kalib Boone (23 pistettä / 10 levypalloa) sekä läpi koko ottelun tärkeinä hetkinä onnistuneita heittoja pussittanut Erik Sajantila (21 pistettä). Salolaisten johtava pistemies oli jälleen takapelaaja Donovan Donaldson 17 pisteellä.
Pudotuspelikevään edetessä ja panosten koventuessa myös joukkueiden henkistä kanttia koetellaan entistä kovemmin. Tiistai-illan kohtaamisessa molempien joukkueiden tunnelataus oli selkeästi kovempi kuin sarjan avauksessa Kisiksellä. Tämä näkyi tulisina yhteenottoina, joissa kumpikaan finaalipaikkaa hamuavista joukkueista ei halunnut antaa tuumaakaan periksi. Päät on pystyttävä nyt pitämään kylminä ja hölmöihin virheisiin ei ole varaa tänäänkään. Vilpas on osoittanut oman vaarallisuutensa, jos heille antaa liiaksi etumatkaa otteluiden aikana.
Seagulls pääsee palaamaan jälleen kotiyleisönsä eteen, joten pidetään yhdessä huolta, että Gulls-miehistö saa tänään kaiken positiivisen energian ja tuen katsomoista joukkueen jahdatessa tämän välieräsarjan kolmatta kiinnitystä.
LATAA ILLAN SÄHKÖINEN OTTELUOHJELMA PDF-MUODOSSA KLIKKAAMALLA TÄSTÄ.
OSTA LIPUT ENNAKKOON:
TIKETTI.FI/HELSINKISEAGULLS TAI
TIKETTI-LIPUNMYYNTIPISTEILTÄ!